Tämä joki on luonnontilainen. Se laskee latvavesiltä mereen maastonmuotoja mukaillen. Matkan varrella on pärskyviä koskia, voimakkaasti virtaavia nivoja ja tyyniä suvantoja. Pudotuskorkeutta on eniten koskissa, joissa vesi virtaa nopeasti pärskyen kiviä vasten, samalla hapettuen ja pitäen pohjan lietteettömänä. Suvantojen tasainen elämä muistuttaa lampia ja järviä. Joki levenee, kun pääuomaan liittyy sivu-uomia.
Virtaus ja tulvat muokkaavat uomaa ja pohjan rakennetta
Joki on hakenut uomansa maastonmuotojen, maalajin ja virtauksen voimakkuuden mukaan. Virta kuluttaa, kuljettaa ja kasaa aineksia uomassa jatkuvasti. Uoma on joskus suora mutta usein se mutkittelee tai haarautuu Joskus uoma palmikoi eli muodostuu pieniä saaria. Joella on oma kulumisen ja kasautumisen tasapainonsa.
Joki tulvii etenkin keväisin, kun lumet sulavat. Myös kovat syyssateet aiheuttavat virtaamahuipun. Ilmastonmuutoksen myötä tulvimista on yhä useammin myös talvisin ja kesäisin.
Tulvassa veden määrä ja virtausnopeus on suuret, samoin veden kyky siirtää aineksia paikasta toiseen. Vuolas virta syö maata jokipenkasta siirtäen veden kulkua ja muokaten uomaa. Vesi nousee myös uoman reunojen yli, tulvahyllyille ja tulvatasanteille. Tulvaveden irrottama karkea maa-aines vyöryy pohjaa myöten ja lajittuu muodostaen särkkiä ja kapeikkoja. Savi ja muu hienoaines sekoittuvat veteen samentaen sen. Hienoaines siivoutuu pois virtapaikoista mutta laskeutuu tyyniin suvantoihin ja tulvatasanteille. Tulva on joen kevätsiivous.
Virtapaikoissa on karkearakenteinen pohja, jonka huokoset, lokerot ja labyrintit ovat jokieliöiden elinehto. Pinnanalainen elämä on sopeutunut virtaukseen ja sen vaihteluihin kiinnittymällä tai hakeutumalla katveeseen. Pohjaeläimistö on runsas ja monimuotoinen. Vesisammalet tarraavat kiviin, kalat ja muut uimarit löytävät lepopaikkoja vaihtelevista pohjan muodoista.
Vaelluskalat liikkuvat vapailla vesireiteillä
Kalat uivat vapaasti vesistön jokien ja järvien muodostamilla reiteillä, etsiytyen sopiville syönnös- ja kutupaikoille. Lohikalat kaivavat pohjasoraan kutupesän, jossa mäti kehittyy ja kuoriutuu hapekkaan veden huuhtelemana.
Lohien ja taimenien joessa kuoriutuneet poikaset varttuvat vaelluspoikasiksi eli smolteiksi, jotka vaeltavat mereen tai järveen. Ne palaavat aikuisina ja kutukypsina takaisin kotijokeensa lisääntymään. Myös jokihelmisimpukka eli raakku menestyy, kun joessa on lohikaloja, sillä raakku elää nuoruusvaiheensa lohikalojen kiduksissa.
Jokivarsien kasvillisuus sopeutuu tulviin
Rantakasvillisuus on sopeutunut virtaavan veden läheisyyteen ja toistuvaan tulvimiseen. Eniten tulvaa suosivat ja kestävät lajit kasvavat lähimpänä jokea. Tulvatasangoilla on lehtipuustoisia tulvametsiä ja kasvillisuudeltaan rikkaita tulvaniittyjä.
Jokikäytävän vyöhykkeinen kasvipeite toimii kuin suodatin, joka pitää veden puhtaana. Varjostava puusto suojaa jokea auringon paahteelta, jolloin vähävetinenkin uoma pysyy kesälläkin riittävän viileänä ja hapekkaana. Uomaan kaatuneet puunrungot ja oksat hidastavat ja monipuolistavat virtausta.
Virtavedessä on vilkas pohjaelämä
Latvavesillä suuri osa jokieliöiden ravinnosta on peräisin puista, josta se hiljalleen ”sataa” jokeen. Lehdet, oksat ja muu karike päätyvät käsiteltäväksi bakteereille ja sienille sekä pohjaeläimille, erityisesti pohjaeläinhyönteisille. Ne viettävät suurimman osan elämästään toukkavaiheina veden alla. Kuoriuduttuaan ne lentävät aikuisina kenties vain muutaman päivän tai viikon.
Pohjaeläinhyönteisiä ovat vesiperhoset, vaaksiaiset, koskikorennot, päiväkorennot, surviaissääsket, mäkärät, kovakuoriaiset ja sudenkorennot. Muita pohjaeläimiä ovat simpukat, kotilot ja rapu. Pohjaeläimet ovat monien kalojen, koskikaran ja saukon ravinnon perusta.
Tornionjoki Aavasaksan rinteiltä nähtynä. Suomen ja Ruotsin rajalla sijaitseva Tornionjoki on Tenon ja Simojoen ohella yksi muutamista kokonaan vesivoimarakentamiselta säästyneistä suurjoistamme. Kuva: Virpi Sahi 2017