Pohjaeläimet: virtavesien lajit taantuvat

Pohjaeläimillä on merkittävä osuus virtavesien ravintoketjussa. Latvavesillä niiden ravinnosta merkittävä osa on peräisin puista, joista se hiljalleen ”sataa” jokeen. Alajuoksun suvannoissa ja hitaasti virtaavilla jokiosuuksilla joen oma alkutuotanto on suurempaa ja muistuttaa järviä. Olipa kasviaineksen alkuperä mikä tahansa, se päätyy lopulta käsiteltäviksi pohjaeläinten valtakuntaan, työstettäväksi bakteerien ja sienten avustuksella.

Pohjaeläimet ovat nilviäisiä, äyriäisiä ja hyönteistoukkia

Pohjassa lymyävä joukko pilkkoo, kerää, suodattaa ja kaapii ravintoa yhteisvoimin. Pilkkojien sesonkia ovat syksy ja talvi, jolloin kariketta on runsaasti. Pilkkojat nakertavat kariketta omiin suihinsa ja samalla muille pohjaeläimille sopivampaan muotoon. Kerääjät laiduntavat pohjan hienorakeista eloperäistä ainesta, suodattajat huuhtovat sitä suoraan vedestä. Kaapijat askaroivat pohjalevien parissa. Pedot saalistavat muuta pohjan väkeä.

Pohjaeläinten määrään ja runsaussuhteisiin vaikuttavat muun muassa virtausolot, veden laatu ja pohjan rakenne. Pohjaeläimiin kuuluvat esimerkiksi simpukat ja kotilot sekä ravut. Ehdottomasti suurin ja monipuolisin pohjaeläinryhmä ovat hyönteisten toukat. Pohjaeläinhyönteiset viettävät suurimman osan elämästään ”kapaloissa”, käyden läpi useita toukkavaiheita veden alla. Näin kuluu pitkä syksy ja talvi, kunnes ne kesän tultua kuoriutuvat ja lentävät aikuisina kenties vain muutaman päivän tai viikon. Pohjaeläinhyönteiset ovat vesiperhosia, vaaksiaisia, koskikorentoja, päiväkorentoja, surviaissääskiä, mäkäriä, kovakuoriaisia ja sudenkorentoja.

Virtausolojen muutos vähentää laji- ja yksilömääriä

Muuttuneet virtausolot ja pohjarakenne vaikuttavat pohjaeläinyhteisöihin suuresti. Virtavesien pohjaeläinten elinehto on usein mahdollisuus kaivautua huokoiseen pohjaan, jota hapekas vesi huuhtelee. Virtauksen hidastuminen ja huokosten täyttyminen hienoaineksella heikentää elinmahdollisuuksia. Esimerkiksi simpukat elävät pohjassa ja hankkivat ravintonsa suodattamalla ja kärsivät liettymisestä. Rapu puolestaan syö varsinkin pohjaan vaipuneita kasveja ja tarvitsee menestyäkseen runsashappista vettä sekä pohjan, josta löytyy piilopaikka kuoren vaihdon ajaksi.

Eräisiin lajeihin vaikuttaa tulvarytmin muutos, joka muun muassa heikentää eloperäisen aineksen kulkeutumista ja saatavuutta ravintona. Uoman ajoittainen tai täydellinen kuivaksi jääminen luonnollisesti keskeyttää myös pohjaeläinten elämän lukuunottomatta noroa, joka usein jää uoman keskelle.  Kaiken kaikkiaan virtauksen heikentyminen supistaa virtaveden pohjaeläinten laji- ja yksilömäärää. Ensin taantuvat pohjan pedot ja eräät keräilijät.

Lyhytaikaissäännöstely äärevöittää virtausoloja niin, että pohjaeläinten on vuoroin etsiydyttävä kullekin lajityypillisiin oloihin veden vähetessäkin, vuoroin vältettävä huuhtoutuminen voimakkaan veden juoksutuksen mukana. Muitakin ongelmia ilmenee. Esimerkiksi eräät vesiperhosen toukat saalistavat ravintonsa verkon avulla, joka tuhoutuu virtauksen rajussa vaihtelussa.

Järvien luusuat ovat vesistön tuottoisimpia osia. Leijuvaa elävää ja eloperäistä materiaalia virtaa järvestä jokeen. Ravintoa suodattavat pohjaeläimet kukoistavat järvestä alavirtaan. Luusuavaikutus katoaa, kun joki padotaan. Pohjaeläinten ahdinkoa järvessä ja joessa lisää voimakas säännöstely varsinkin, jos siihen liittyy nollajuoksutusta.

Raakku taantuu lohikalojen mukana

Raakku eli jokihelmisimpukka kärsii liettymisen lisäksi myös vesistön pirstoutumisesta, sillä patoaminen voi hävittää vähitellen joesta sen lisääntymiselle välttämättömät isäntäkalat. Raakun elinkiertoon kuuluu loisiminen lohen tai taimenen kiduksissa. Tämä tapahtuu simpukan nuoruusvaiheessa, glokidiumtoukkana. Loppukesällä tai alkusyksyllä, vapauduttuaan simpukkaäidistään, vastakuoriutuneet toukat parveilevat pyrkien etsiytymään lohikalan kiduksiin. Raakunpoikaset viettävät talven matkaten kalan mukana pitkäkin taipaleita. Ne pudottautuvat matkasta vasta seuraavana keväänä ja kaivautuvat pohjaan, mieluiten hapekkaaseen hiekkavalliin.

Raakku voi elää jopa kaksisataavuotiaaksi. On padottuja jokia, joista lohikalat ovat jo kadonneet mutta raakkuvanhukset sinnittelevät joessa ilman jälkeläisiä hieman samoissa tunnelmissa kuin saimaannorppalaulun Nestori Miikkulainen.