Jokien rakentamisen historia Suomessa
Vesivoimalla toimivia mekaanisia viljamyllyjä ja sahoja rakennettiin Suomessa 1800-luvulta alkaen. Ensimmäinen sähköä tuottava vesivoimala aloitti toimintansa Tampereella vuonna 1891. Vesivoimaloiden rakentamisen ja vesistöjen valjastamisen kausi Suomessa ajoittuu 1920-1960-lukuihin.
Etelä-Suomessa vesivoimaloita perustettiin teollisuuskylien ja ruukkien yhteyteen. Ne kytkeytyivät kehittyvään elinkeinorakenteeseen ja sähköistivät teollisuustaajamia. Monet eteläsuomalaiset vesivoimalaitokset ovat tänä päivänä osa historiallista kulttuuri- ja teollisuusympäristöä, jota ne ovat vaurastuttaneet. Niiden teho on usein pieni, muutamien megawattien luokkaa.
Myös suurhankkeisiin ryhdyttiin, valtion tuella. Saimaasta Laatokkaan virtaava Vuoksi valjastettiin vuonna 1928 avatulla Imatran voimalaitoksella, jonka oli vuosikymmenet Suomen suurin. Voimatuotanto palveli Karjalan ja Kymenlaakson teollisuutta ja taajamia.
Pohjois-Suomen jokien nopea valjastaminen 1940-luvulla tapahtui sodanjälkeisissä poikkeusoloissa. Kolmannes silloisesta vesivoimasta oli menetetty Neuvostoliittolle, sotakorvaukset oli maksettava puuta ja metallia työstämällä. Saksalaiset olivat polttaneet Lapin. Suuria vesivoimahankkeita toteutettiin poikkeuslain turvin ja kevyellä lupamenettelyllä.
Oulujoki rakennettiin vuoteen 1957 mennessä ja on tänä päivänä täysin porrastettu. Iijoki ehdittiin valjastaa osittain ennen kuin Koskiensuojelulaki säästi sen keskijuoksun. Suurjoistamme kokonaan valjastamatta ovat jääneet vain rajajoet Tornio ja Teno sekä Perä-Pohjolan Simo.
Tapaus Kemijoki
Kemijoki oli Euroopan merkittävin lohijoki. Pelkästään veronalaista suolattua lohta Kemijoki tuotti 1800-luvun jälkipuoliskolla 180 tonnia kesässä. Heti sotien jälkeen Kemijoen vesivoimaloiden rakentaminen aloitettiin jokisuulta, sillä padon kylkiäisenä saatiin samalla uusi maantie- ja rautatiesilta. Isohaaran voimalapato valmistui vuonna 1949. Kemijoen lohi kuoli sukupuuttoon 1960-luvulle tultaessa. Lohi olisi voitu säästää aloittamalla rakentaminen ylemmistä koskista. Myös asianmukainen kalatie olisi voinut olla pelastus, mutta sitä ei ollut toimimaton kalahissi.
Jokivarsien asukkaat menettivät lohen lisäksi jokivarsien suotuisat viljely- ja laidunmaat, jotka peittyivät patoaltaisiin tai altistuivat jatkuvalle rantaviivan siirtymiselle. Joen tuottamaa sähköä siirrettiin edulliseen hintaan voimayhtiön osakkaiden käyttöön ja etelän teollisuuslaitoksiin.
Lohen tuhoon verrattava mullistus oli Lokan ja Porttipahdan tekoltaiden rakentaminen Kemin latvoille, Kitisen ja Luiron lähteille, jossa altaat peittivät alleen 40 000 hehtaaria suovaltaista taigaa, mukaan lukien kuuluisan Posoaavan ja useita kyliä 1960-luvun lopussa. Tekoaltaat ajoivat paikalliset asukkaat ympäristöevakkoina muualle. Myös muu säännöstely mm. Kemijärvessä on mittavaa, koska vesistö on luonnostaan vähäjärvinen. Kemijoen vesistö ”valmistui” vasta 1990-luvulla, varustettuna yhteensä 21 voimalaitoksella, yhteisteholtaan 1134 megawattia.
Alajuoksullaan Kemijoki virtaa vapaana enää Sierilän alueella, Vanttaus- ja Valajaskosken voimaloiden välillä, ja yläjuoksulla Vuotoksen eli Kemihaaran alueella. Niiden rakentaminen kuuluu edelleen Kemijoki Oy:n suunnitelmiin.
